Aamulla ennen kaupungille lähtöä otin Minon kanssa pienen kaukokäskytreenin olohuoneessa.
Tehtiin erilaisia sarjoja tai yksittäisiä vaihtoja asennoilla istu, maahan ja seiso. Ensin olin kyykyssä koiran edessä, myöhemmin seisoin n. 30cm etäisyydellä. M teki seiso-maahan ja maahan-seiso vaihdot todella hienosti, ei liikkunut yhtään ja vaihtoi nopeasti. Istu-seiso liikutti toista takajalkaa pari kertaa,  en palkannut -> paransi, nopeita nämäkin. Seiso-istu yllätti minut positiivisesti, M vaihtoi todella nopeasti ja täysin liikkuttamatta takapäätään. Jätän Minoltakin käsimerkit pois häiritsemästä asennonvaihtoja, voi olla että liikekin on vähempää, kun en anna ärsykkeitä.

Kaupungissa kierreltiin keskustassa kameraliikkeitä etsien, muistikuvista huolimatta löydettiin vain kaksi ja vain toinen myi Canonia. Siellä kaupattiin Nikonia tehokkaasti (tai no, nihkeää koko homma oli, mutta etenkin Canonin kohdalla). Markantalo pelasti jälleen: vertailin Nikon D40 ja Canon EOS 400D, totesin myyjän kanssa juttelun jälkeen että Canoni tulee meille. Objekteistakin oli puhetta, mutta katsotaan mihin rahoittajat suostuvat...

Kotiin tultuamme lähdin koirien kanssa rantaan. Oi että siellä tuksuu niin ihanalle: kesälle, järvelle, hiekalle. <3 Jäätiin treenaamaan lenttiskentälle tokoa.

Kuje
ruutu: K oli innosta pinkeänä, hössötti aluksi ja hakeutui merkeille, sekä yritti purra merkkejä. Kun näytin alustan kerran lähempää, muisti homman ja lähti hienosti. Etäisyyttä n. 1,5m, merkit n. metrin päässä toisistaan. Aluksi yhdistelin käskyä, mutta sitten K alkoi vaan jumittaa mun luona kysellen lupaa vaikka kuinka kannustin menemään. Pari kertaa kävi ruudun edessä kääntymässä ja palasi sivulle. No, kokeilin sitten sanoa käskyä (en uskonut enkä usko vieläkään sen olevan jo nyt yhdistetty) ja Kubbehan meni kiireen vilkkaa ruutuun! Se leikkii älykästä, selkeesti. :D Ja eihän Kuje ole nimensä veroinen, ellei se suorita ruutuakin omaperäiseen tyyliin (kuten luoksetulo): se pompahtelee täyttä vauhtia ruutuun ja loikkaa juuri sopivasti etutassuillaan alustalle siten, että alusta liukuu maata pitkin puoli metriä eteenpäin.
jäävät liikkeet: Tein liikkeestä istumista, maahanmenoa ja seisomista sekaisin löyhästä "mennään" -kontaktikävelystä. K teki jokaisen jäämisen napakasti ja oikein, hienoa!
seuraaminen: Eilen päätin, etten tänään tee seuraamista, mutta kuinkas kävikään... No, K edisti edelleen hieman ja esti ikävästi, eikä käyttänyt takapäätään kuin hitaasti ja huonosti. Virekin oli huono. :/ Nakertaa syvästi. Lopuksi tein vielä muutaman lyhyen pätkän, kun K oli hetsissä Mn kanssa touhuamisen katselemisesta: K kävi kuumana, painoi, mutta esti vähemmän. Ei vieläkään hyvää, mutta vire sentä parempi. Nyt pidetään seuraamisesta taukoa ja tehdään sitten pepunkäyttöä, jotta paikka saadaan palautettua oikeaksi. Kujeen on helpompi seurata etuosalla painamalla ja vain pää reittäni vasten.

Mino
ruutu: Mino oli odottelun jälkeen innokas. Aloitin n. 3m etäisyydeltä ja pidensin matkaa kun koira ei paineistunut. Nopeasti kasvatin matkan 15m, josta tehtiin muutama toisto tehokkailla palkoilla. Mulla on tapana jauhaa paljon ja palkata sinne päin, ei hyvä ollenkaan. Pitäisi jaksaa panostaa siihen muutamaan toistoon kunnolla. M meni riittävän reippaasti ruutuun.
jäävät liikkeet: M teki hienot maahanmenot, mutta tarjosi sitä myös muiden asentojen kohdalla. Osasyynä tähän oli paineistuminen siitä, kun kävin Kujetta opastamassa oikeaan tapaan odottaa vuoroaan. Kuitenkin vääriä asentoja tuli vain muutama. Istumisissa muutama hitaanpuoleinen, osa todella napakoita. Seisomiset todella hyviä, naksukäsi saisi olla nopeampi että Minokin saisi tietää tyytyväisyyteni heti kun tassut ovat paikallaan!
seuraaminen: Tein muutaman pätkän seuraamista. M oli aluksi hieman edessä, mutta paransi paikkaa kun tein paikallapyörimistä. Normia Minoa, tosin vire hieman liian alhaalla/varovaisuutta paineen takia.

Nyt vielä kevyt iltalenkki ja Kujeen tankkaus huomisia kisoja varten.

lisäys klo 22
Eihän mun pitänyt.. En vaan osaa olla treenaamatta. Kujeen kanssa seuraamista, jälleen estämistä ja edistämistä. Tein täyskäännöksiä ja yllättäviä käännöksiä vasempaan: K kääntää itseään hitaasti ja pitää kamalaa mekkalaa. Kokeilin sitten pakotetta, aluksi vain painava silitys takapäähän jos ei käyttänyt hyvin ja sen jälkeen heti palkka. Ei kunnollista vaikutusta, joten otin kevyesti karvoista/ihosta sormenpäillä kiinni vatsan/ristiselän kohdalta (Kujeelle herkkä alue lähellä vatsaa) ja palkka taas perään. Oli vaikutusta, K vähän hämillään eikä sen takia käyttänyt peppua kunnolla -> silitin vain takamusta välillä. Rentoutui, käytin samaa pakotetta reiteen -> käännökset tulivat napakammiksi. Koira väsyi pitkästä tekemisestä, joten suorilla esti liikaa, kolautin jalalla vahingossa tassuun -> ei seurannut niin lähellä. Työstetään... ideoita saa esittää seuraamispaikan parantamiseksi. :) Kontaktikävelystä nappaamisesta ei ole apua.
Mino-neidin kanssa tein temppuja, jotta pääsin muistuttamaan Kujetta siitä miten ollaan paikallaan. Mulla koirat odottaa vuoroaan vapaana istuen, eivät puussa kiinni. Mino oli taas tahmeana, ihme elukka. Äitikin veikkasi että kettuilisi Kujeen saamasta huomiosta ja pitkästä erosta. Ei mene mun teorioihini koirien ajatusmaailmasta, mutta en keksi muutakaan selitystä tuolle.